Miten media puhuu köyhyydestä?

Ampparit
Varallisuuden kaksi todellisuutta 8.11.2017.

Sosiaalitoimittajien järjestämässä tilaisuudessa 7.11.2017 pohdittiin, miten köyhyys näyttäytyy medioissa ja miten köyhyydestä tulisi puhua. Keskustelua herätti mm. se, mitä köyhältä henkilöltä on asiallista kysyä, miten juttu kuvitetaan tai miten yleisö reagoi haastateltaviin jutun ilmestymisen jälkeen.

 

Asia on ajankohtainen myös siksi, että Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAPN-Fin jakaa loppuvuoden aikana tunnustuksen toimittajille, jotka ovat tehneet kunnioittavasti  köyhyydestä ja köyhyyttä kokeneiden ihmisten elämästä.

Sosiaalitoimittajien tapaamisessa keskusteluja avasivat mm. professori Heikki Hiilamo, toimittaja Asta Leppä, tutkija Jouko Karjalainen ja kokemusasiantuntija Irene Roivas.

Diskurssin nelikentät

Heikki Hiilamon esittämä nelikenttä köyhyyden diskursseista antoi kehystä omienkin juttujen kirjoittamiseen. Ymmärsin nelikentän niin, että köyhyys nähdään toisaalla yksilön tai yhteiskunnan näkökulmista, toisaalla köyhyys nähdään jonkun aiheuttamana tai kokonaan toimijoista riippumattomana seurauksena.

Tässä nelikentässä henkilön köyhyys – tai työttömyys – voidaan tulkita yksilöstä johtuvana asiana, kuten ”laiskuutena” tai yhteiskunnasta johtuvana ”sortona”. Toisaalta köyhyyttä voidaan selittää yksilöä kohdanneena ”huonona onnena” tai yhteiskuntaan kohdanneena onnettomana asiana, kuten ”lamana”.

Klikkijournalismin kuopat

Toimittaja Asta Leppä toi näkökulmaan mukaan median toimintalogiikan, joka myös ohjaa sitä, miten asioista puhutaan. Toimittajilla on usein halu saada tyhjentäviä vastauksia ja klikkijournalismi lisää kiusausta dramatisoida asioita silloinkin, kun voisi esittää asiasta maltillisemman linjan. Toisaalla tutkijoilta odotetaan korrektiutta, mutta asiallisessa jutussa voidaan jämähtää käsitteisiin. Puhutaan esimerkiksi syrjäytyneistä nuorista, mutta se kuka on syrjäytynyt nuori ja millainen nuori sellainen on, jää kokematta. Keskustelu jää abstraktille tasolle. Leppä mainitsi myös empatiakuilun suomi24.fi –sivustolla, jossa syyllistetään ja haukutaan – köyhyydestä tulee ihmisen oma syy. Myös Helsingin Sanomien köyhyyskysely osoitti, että monien mielestä köyhyys on oma syy.

Asian aliarviointi

Tutkija Jouko Karjalainen nosti mieleemme ajan 90-luvun vaihteesta, jolloin pitkäaikaistyöttömiä oli vain 3 000. Suomessa oli täystyöllisyys ja työntekijän markkinat. Sitten iski lama ja ensimmäiset leipäjonot ilmestyivät. Toimittajien oli vaikea uskoa todellisuutta leipäjonoista – että Suomessa joku voi nähdä nälkää. Asiaa pidettiin tutkijoiden konstruoimana harhana.

Karjalainen painotti, että pitkäaikaistyöttömyyden vaikutusta aliarvioidaan edelleen. Pitkään jatkunut työttömyys paitsi köyhdyttää, myös muuttaa ihmisen persoonallisuutta. Puhe sosiaalisista ongelmista siirretäänkin usein helpommin käsiteltäviin asioihin, eli puhutaan esimerkiksi syrjäytymisestä sen sijaan, että puhuttaisiin köyhyydestä, koska asia on siten helpompi myydä päättäjille.

Palvelujärjestelmän virheet jäävät piiloon

Irene Roivas kertoi omakohtaisia kokemuksia siitä, mitä köyhyys on. Hän muistutti, että perheiden köyhyys on vielä huolestuttavampaa kuin yksilöiden köyhyys. Työmarkkinatuella elävistä 25 prosenttia kokee näkevänsä nälkää. Yksi syy on se, että järjestelmä perustuu diagnooseihin, joka vaikuttaa toimeentuloon. Erittäin epäoikeudenmukaisena hän piti sitä, että hänen tilanteensa vaikuttaa edelleen lapsiin. Hän haluaa uskoa oikeusvaltioon ja hakee aktiivisesti oikeuksiaan, mutta on pettynyt siihen, ettei palvelujärjestelmä toimi. Järjestelmän virheistä puhutaan myös liian vähän. Esimerkiksi oikeudessa on purettu häätöuhkia 300 kappaletta vuodessa. Itseään kohdistuneen virheen oikaisu on vaativaa. Suomi ei ole Roivaksen ja hänen verkostojensa kokemusten mukaan ihmisoikeuksien mallimaa.

Miten puhua vammaisten henkilöiden työllistämisestä?

Keskustelu siitä, miten media puhuu köyhyydestä, sai miettimään omaa työtäni ja sitä, miten tulisi puhua vammaisten henkilöiden työllistämisestä.

Vammaisjärjestöjen tuottamissa jutuissa halutaan kertoa, ettei vamma tai sairaus estä työn tekoa. Toisaalta halutaan kertoa, että vamma tai sairaus voi edellyttää työn tai työolojen mukautuksia. On erilaista tukia ja keinoja, joita työnantaja voi käyttää ja joissain tapauksissa laki edellyttää kohtuullisia mukautuksia.  Toisaalta – miksi edes nostaa ihmisen vammaa tai sairautta esille, jos tarkoituksena on kehottaa työnantajia katsomaan vamman läpi. Eihän kukaan rekrytoi vammaa tai sairautta, vaan ihmisen ja hänen kykynsä!

Vammaisen henkilön työttömyydestä käytäviä diskursseja voidaan myös pohtia Hiilamon esittämän nelikentän kautta. Syyksi voidaan sanoa ”vammaisuus” eli ei nähdä häntä työvoimana. Voidaan myös ajatella, että syynä on huono onni eli ”kohtalo”.  Työttömyyden syynä voidaan pitää myös ”työnantajien tai TE-viranomaisten sortoa”. Toisaalta syynä voidaan pitää ”lamaa” tai ”kiristynyttä työtahtia” tai ”toimialan muutoksia”, jolloin vammaisten työllistämisen olisi jotenkin erityisen vaikeaa.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s